Jokivarren VPK Miksi VPK on mahtava harrastus?
VPK eli vapaaehtois palokuntatoiminta on lähes kaikkialla suomessa ilmainen harrastus, harvoin VPK:lla on edes jäsenmaksuja. VPK toiminnassa pääset auttamaan ihmisiä monella eri tavalla. VPK harrastustoiminnasta voi tulla myös työ, kuten Jokivarren VPK:n Saku Rouvalille on käynyt: -Palokuntaurani on alkanut vuonna 1992. Saku kertoo että ihmisten auttaminen on todella isossa roolissa VPK toiminnassa ja onnistumisen ilon näkee aina. VPK toiminta on myös paljon neuvontaa ja avustamista.
VPK toiminnan voi aloittaa jo jopa 5-vuotiaana palokunta kerhoista. VPK on koko perheen harrastus ja kaikille eri ikäisille järjestetään varmasti ohjelmaa. VPK:ssa ei tarvitse olla ollenkaa fyysisesti huippukunnossa riittää, kun intoa ja asennetta löytyy kyseessä on myös mukavaa yhdessä tekemistä. Palokuntatoiminta on myös todella monimuotoista ja siinä on mahdollista muodostaa elinikäisiä kaverisuhteita.
Mistä mukaan VPK toimintaan?
Palokuntahaku löytyy täällä https://24365.fi/palokuntahaku/
Miten yhteistyö Lempäälän UA:n kanssa on alkanut?
Jokivarren VPK on perustettu 2015 ja pian tuon jälkeen yhteistyö on alkanut eli noin kymmenisen vuotta on Lempäälän UA/Kardaanikunkku ja Jokivarren VPK tehneet yhteistyötä. Timo Tammisto on yhdistävä lenkki Lempäälän UA:n ja Jokivarren VPK:n välillä. Jokivarren VPK käyttää Kardaanikunkku työllä hankittuja varoja VPK:n nuorisotoimintaan. Kardaanikunkun rakentaminen alkaa heti edellisen vuoden tapahtuman jälkeen ja tapahtumaa rakennetaan hyvässä yhteistyössä. Toiminna kehittäminen on molemmille yhdistyksille erittäin tärkeää.
Mitä jokkiksessa on parasta Jokivarren VPK?
Kaikki pörisevä ja liikkuva kalusto! Tietysti myös autourheilussa oleva kilpailuhenkisyys. Kuitenkin kun punaisella autolla lähdetään paikan päälle tapahtumaan niin mielessä on aina ensimmäisenä turvallisuus. Kilpailun voittajat jäävät harvoin pelastajien mieleen mutta nutulleen mennyt kalusto jää kyllä ammatillisesti mieleen. Jokainen tehtävä opettaa aina jotain uutta.
Mitä terveisiä Jokivarren VPK:lla on kaikille Kardaanikunkkuun saapuville?
Ensinnäkin turha kiire pois! Kaikki pääsevät tapahtuma-alueelle sisään varmasti ajallaan.
Ei vaaranneta omaa tai toisten terveyttä. Kilpailupaikalla, varikolla ja katsomossa kannattaa kaikkien muistaa ja sisäistää pelastusalan lanseeraama tärkeä sanoma: KUVAA ELÄMÄÄ, ÄLÄ ONNETTOMUUTTA. Me kaikki voimme toiminnallamme vaikuttaa tapahtuman turvallisuuteen. Jokivarren VPK järjestää yöpäivystyksen Kardaanikunkussa joka on tärkeä palvelu järjestyksen valvonnan tukena. Muistutuksena kaikille; jos jotain sattuu niin muistakaa opastaa pelastajat paikalle, kiitos.
Mahtavaa 39. Kardaanikunkkua kaikille!
Toivottaa Jokivarren VPK:n väki