Super 8, Piippo-keskus 2009-2011
Satoja talkootunteja on takana ja edessä valoisa tulevaisuus. LemUA:n kerhotilaan Piippokeskukseen on koko syksyn ajan rakennettu uutta sähköautorataa. Perinteiseen tapaan koko rata on rakennettu samoista autorataosista, joita varsinkin jouluisin ostetaan moneen kotiin joululahjaksi. Tässä radan alkuperäinen suunnitelma:
Keväällä LemUA:n hallitus siunasi LemUA:n sähköautoradan uudistushankkeen ja kesän aikana perhe- ja nuorisojaoksen aktiivit purkivat vanhan (2vuotias..!) sähköautoradan ja sen tilalle rakennettiin uusi, jonka avajaiset ovat 20.lokakuuta.
Uuden radan suunnittelussa tehtiin muutamia erikoisia valintoja, jotka ovat myös harrastajapiirissä aiheuttaneet paljon keskustelua. Tavoitteet uudelle radalle olivat seuraavat:
- Rata rakennetaan moduuleiksi, jolloin se on osissa siirrettävissä tarvittaessa uuteen paikkaan tai vaikka vuokralle johonkin yleisötilaisuuteen.
- Samaan kerhotilaan rakennetaan alkuperäiseen rataan nähden 150% kokoinen rata.
- Rata rakennetaan perinteiseen tapaan 8-uraiseksi, mutta se toteutetaan mahdollisimman pitkälti sellaisena, että autot kulkevat koko ajan rinnakkain.
- Rata toteutetaan siten, että vaikka autot kulkevat rinnakkain, on keskellä rataa uranvaihto siten, että jokaisella uralla on sama määrä täysin samanlaisia kaarteita.
- Rata rakennetaan paljon alkuperäistä rataa matalammalle ja rataan rakennetaan paljon suuria korkeuseroja.
Kaikki 5 tavoitetta saavutettiin. Radasta tuli niin suuri, että sitä ei ollut mahdollista saada yhteen kuvaan. Tässä rata onkin useasta kuvasta leikeltynä.
Radan koosta antaa jotain suuntaa myös tämä kuva. Kuvassa 3v. Konsta seisoo rataan tulevien ratapalojen keskellä. Eivätkä kaikki ratapalat tässäkään mahtuneet kuvaan.
Rata on tavoitteidensa mukaisesti entistä isompi. Sen jokaisen uran pituus on yli 35 metriä. Rataosia siihen on käytetty yli 500 kpl. Kun radassa on 8 uraa, on myös urien yhteenlaskettu pituus lähes 300 metriä. Rata-urakan suuruudesta kertoo jotain se, että talkootuntien määrä urakassa ylitti reippaasti 500 henkilötyötuntia. Tehtävää oli paljon, sillä jo pelkästään radan sähköistyksen yhteydessä tehtiin lähes 500 sähkökytkentää. Nämä kytkennät toki tehtiin kotisähköautoratojen heikkovirtapuolella, eli 12 V jännitejohtoihin.
Yksi tärkeimpiä tavoitteita oli saada radan kaikki urat keskenään mahdollisimman samanlaisiksi. Tämä onnistui niin hyvin kuin on mahdoillista – rakentamalla rataan kaksi uranvaihtosiltaa. Kyseisillä silloilla urat 1-4 ja 5-8 vaihtavat paikkaa siten, että puolet radan pituudesta jaetaan urajärjestyksessä 1,2,…8 ja puolet järjestyksessä 5,6,7,8,1,2,3,4.
Tässä kuvassa LemUA:n NasCar-autot lähtöviivalla. Lähtö- ja maaliviiva on todellakin juuri ennen ensimmäistä mutkaa ja alamäkeä, jossa rata laskeutuu siltaa pitkin ensimmäiseen U-käännökseen. Ja radan puolivälissä siis radan 4 vasemmanpuoleisinta uraa vaihtuvat oikealle puolelle ja oikeanpuoleiset vasemmalle.
Tässä kuvaan on saatu mahtumaan osa ratamoduulien sähköjen yhdistämiseen käytetyistä kytkennöistä. ”Hyppylangat” moduulista toiseen on toteutettu autojen peräkärrypistorasioilla ja niiden pistokkeilla. Jokaiselle uralle on oma 1A muuntajansa, ja vain 0-johdin on kaikille yhteinen. Tosin nollajohtojakin menee radassa jokaisessa pistorasiassa ja pistokkeessa omansa.