LePAK-rata, UA:n tsto 2005

Kumin käryä kerholla…

Kirjoittanut sepedeemus / 02.05.2005

Lempäälän UrheiluAutoilijoiden (LemUA) pienoisautokerho LePAK heräsi henkiin?

Pienoisautoilu nosti taas päätään Lempäälässä maaliskuun viimeisten pyhien aikana. Ensimmäinen kisakin jo ajettiin alkuperäisten perustajajäsenten ollessa mukana!

Keskellä Elina, joka voitti radanpystytys-avauskisan kaikki lähdöt täysin suvereeniin malliin.
Voittajan on helppo hymyillä! Toiseksi ajoi Jone oikealla ja kolmannen sijan jakoivat vasemmalta Matti ja Aimo. Kuvasi otti Sepe, joka jätettiin tylysti viimeiseksi. Arvata saattaa, että tästä sai kuulla kotona aika monta kertaa, joten seuraavaa kisaan lähdetään sitten apinan raivolla.
Historian lehtien havinaa:

LePAK oli 1990-luvun alussa syntynyt LemUA:n, Lempäälän urheiluautoilijoiden pienoisautokerho, jossa harrastettiin radio-ohjattuja. Sen vetäminen oli muutaman aktiivisen harteilla, kunnes maailma vei vuosituhannen loppuessa vetäjät uusiin harrastuksiin tai uusille paikkakunnille. Patu mm. päätyi Autourheilun Kansallisen Keskusliittoon (AKK) ja Sepe vaihtoi maisemaa 7 vuodeksi Hesaan, kunnes palasi taas Lempäälään laittamaan puhtia pienoisautoiluun.

Ympäri käydään yhteen tullaan:

Haaveena oli autorata: Ratapaloja alkoikin kertyä, kunnes vuoden 2004/2005 vaihteessa Lempäälään muutettaessa olohuoneeseen väsättiin 4 kaistainen 16 metrin Scalextric-rata. Kiinnostusta slotteihin lisäsi entisestään Hesassa työkaverin, Pera:n jutut kahvitauolla ja tieto siitä, että vanha opiskelukaveri, Kaitsu, on saanut naapurissa Tampereella Scalextric-toiminnan pyörimään jo vuosia sitten.
.
Viisastenkivet putkahtavat esiin: SlotTRACDESIGNER ja Scalextric T3:

Peran näyttämä www.autorata.net ja autoradan suunnitteluohjelma herättivät huomattavasti mielenkiintoa, ja kun ScalexShopin tarjous mahdollisti Scalextric T3-ratapaketin hankinnan, oli aika kypsä. Tilaus sisään Visa vinkumaan – hätäinen asian esittely UA:n hallitukselle – rata pystyyn omista paloista UA:n toimistolle ja ei kun ajamaan!

Perjantaina 25.3.2005 Sepen ja oman juniorin, Matti 13v. voimin kannettiin UA:n toimistolle iso läjä vanhoja pöytälevyjä, joiden päälle slottiradan suunnitteluohjelmalla väsättyä 4-kaistaista suunnitelmaa alettiin rakentamaan. Radan valmistuttua sitä ja autoja viritettiin vuoron perään kunnes yllä olevaa kuvaa vastaava rata alkoi olla kasassa.

Teknistä tietoa: Kaistoja 4, pituus n 21 metriä, ja kaikki urat lähes yhtä pitkät. Erikoisuutena oli, että vasemman yläkulman kaksi kaarretta oli toteutettu epäsymmetrisinä.

Kaikissa kaarteissa ei siis sisempi urapari ja ulompi urapari kuljekaan täysin vierekkäin. Sisempi rata on tehty R2-normaalikaarteesta samoin kuin ulompi, jota on vain keskeltä pidennetty. Pöytätasossa olevaa mutkaa on pidennetty neljällä R2-normaalikaarteen puolikkaalla, joista on tehty pieni lisämutka. Ylös nostettua kaarretta (josta alkaa pääsuora) on jatkettu neljällä normaalisuoran neljännespalaa pienemmällä palalla. Käytännössä molemmissa kaarteissa ulkorata on pidempi, mutta koska matkalla on u-käännös, ajetaan ulkokaarteissa eri kaarteissa eri urilla. Pääsuoralle lähdettäessä on sen ulkoradalla olevien kaistojen etumatka vain sen verran, että matka tasaantuu enne pääsuoraa.
Ajanottolaitteisto:

Kaksi Scalextric Sport-kierroslaskuria, joista toinen on avattu ja käännetty peilikuvaksi, jotta väliin saadaan nelikaistain rata.
Autot: Kuvassa aito kilpailutilanne, jossa juuri Matin Scalextric-Maclaren-Mika-Häkkinen sammui kuin saunalyhty. Matin käsi on juuri menossa nostamaan autoa. Viaksi selvisi viritetty virranottoharja, josta jäykkä juotos katkesi. Kaikissa autoissa oli magneetit, vakiorattaat ja moottorit. Lennosta Matti siirtyi tuliterään Scalextric-Chevrolet Camaroon, jolla ei kuitenkaan saatu enää kärkeä kiinni. Muita kisassa nähtyjä autoja olivat Scalextric-Maclaren-Dawid-Couldhard ja kaksi Scalextric-Williamsilla, joista Sepe tempaisi toisen uutuutta kiiltävästä paketista, jääden kuten mainittiin viimeiseksi

Ulkorataan kuuluu pääsuoran jälkeen R4-kaarrepaloista tehty 180 asteen mutka ilman kallistuksia. Ainakin uudella Williamsilla kaarteessa sai antaa kaasua lähes täydet. Mutta uusi auto auttoi Sepeä kyllä ihan yhtä vähän kuin olisi auttanut tuliterät piikkarit ja verkkarit. Elina kellotti parhaan kierrosajan 5,9 sekuntia. Huimaa eroa kuvastaa, että kerhon perustajajäsenet Sepe ja Jone saivat tyytyä lähes sekuntia huonompaan aikaan 6,6sek.!

Kaikkiaan uloin rata osoittautui mukavaksi ajaa jopa siitä huolimatta, että vastapainona siinä oli tiukka R1-ratapalojen 180 asteen sisäkaarre joka alkoi shikaanilla, joka esti ajamasta formuloilla siinä kohtaa kahdella autolla rinnan.

Harjoituksissa osoittautui että tuliterä Mustang ei R4-kaarretta selvinnyt kaasu pohjassa. Muutama formula siitä selvisi, jos Mustang ei ollut katollaan edessä…

R3-kaarteen sen sijaan Jone paukutti Mustangilla harjoituksissa välillä hämmästyttävän hyvin formuloiden rinnalla.
.
Tyttöjen Corvettea ei itse kisassa nähty. Vain harjoituksissa Elina otti sillä pari rundia. Olisiko kardaanivetoisuudella ollut merkitystä, ettei menestykseen ollut luottamista? Kardaanikunkku on muuten Lempäälän UA:n virallisesti rekisteröimä nimi (jokkis-kisoja on ajettu jo vuosikymmeniä). Ehkä joskus vielä nähdäänkin viralliset AKK:n lipun alla pidettävät Suomen kansalliset Kardaanikunkkukisat?

Avajaiskisat laitettiin pystyyn kuin hirvikolarissa huutokauppa: Kaikki paikalle sattuneet osallistuivat ja säännöt tässä pikakisassa olivat hätäisesti päätettynä seuraavat:
+5 osallistujaa, 3 ajaa radalla yhtä aikaa ja 2 nostaa autoja
jokainen ajaa kolmessa lähdössä
+jokainen saa kerran valita ekana toisena ja kolmantena ajoradan, jolla ajaa
+nostajat nostavat pudonneet autot, kuljettaja saa itse nostaa radalle takaisin vain omansa
vastustajan autoa ei saa nostaa radalle, mutta kylläkin pois radalta, jos auto on hyytynyt tai on poikittain radalla
+erän voittaja saa 3 pistettä, erän kakkonen saa 2 pistettä, erän kolmas saa 1 pistettä
n. 50 ajokierrosta per erä
+toinen nostajista keskeyttää kisan kierroksella 49. Erä päätty. (koska samalla uraparilla ajavien kierrosluku häviää kun maaliin saavutaan, ja ei ole mahdollista tällöin tietää, mikä kierrosmäärä oli kullakin ajajalla jäljellä.)
Tulokset:

1.sija
Elina 3+3+3=9 pst

2.sija
Jone 3+3+2=8pst

3.sija (jaettu yhteinen)
Matti 2+2+1=7pst

3.sija (jaettu yhteinen)
Aimo 2+2+1=7pst

5.sija
Sepe 1+1+1=3pst

Elina siis pesi koko porukan. Jaa että autourheilu on miehinen laji…

Terveisin Sepe